Aikuiset alkeet (kurssi)
Aikuisten alkeisryhmä sopii aikuisille, jotka haluavat oppia uimaan tai vahvistaa vedessä toimimisen perustaitoja. Ryhmä sopii myös niille, jotka ovat aiemmin vältelleet vettä. Harjoittelu etenee rauhallisesti ja turvallisesti vaihe vaiheelta kohti uimataitoa.
Tavoitteena on veteen totuttautuminen, vedessä liikkumisen ja hengittämisen oppiminen sekä luottamuksen vahvistaminen veteen. Tavoitteena on oppia kellumaan, liukumaan ja etenemään vedessä itsenäisesti sekä saavuttaa uinnin perustaidot.
Ryhmässä harjoitellaan: veteen totuttautumista, vedessä liikkumista eri tavoin ja välineillä, hengityksen kontrollointia ja kuplien puhaltamista, kasvojen ja korvien kastamista, veden alle menemistä, kelluntaa, jalkojen irrottamista pohjasta, vaaka-asentoa, liukumista, sukeltelua sekä uinnin alkeita.
Yleistä:
1. Uimalasit täytyy olla harjoituksissa
2. Pitkät hiukset on laitettava kiinni tai käytettävä uimalakkia. Korut on otettava pois jo ennen suihkuun menoa.
3. Lapset tulevat kahvioon nimenhuutoon ja siitä itsenäisesti pukuhuoneeseen ja suihkuun. Vanhemmat huolehdittehan, että lapset ovat ajoissa nimenhuudossa. Altailla ohjaajat ovat vastassa lapsia.
4. Ryhmän maksu sisältää opetuksen, allasmaksun ja vakuutuksen.
Mukaan harjoituksiin tarvitset:
Uima-asu, pyyhe, uimalasit ja iloista ja reipasta mieltä!

