Vesipeuhu 4-5 vuotiaat

Harjoitusaika: sunnuntai klo 8.30-9.05
Ryhmän uimarit ovat 4-5 -vuotiaita lapsia. Ryhmä soveltuu hyvin lapsille, joilla ei vielä ole uimataitoa, tai jotka ovat arkoja tai pelkäävät vettä. Vesipeuhussa harjoitellaan veteen totuttautumista, itsenäistä liikkumista vedessä, kuplien puhaltamista veteen. Ryhmässä leikitään ja pelaillaan, joka edistävät uimaan oppimisen taitoja ja vesirohkeutta.
Ryhmän vaatimuksena on, että lapsi pystyy olemaan ohjauksen ajan erossa vanhemmista ja toimimaan ohjaajan johdolla ryhmässä.
Ryhmä harjoittelee opetusaltaassa puolen tunnin ajan.
Vesipeuhuissa on tarkoituksena edetä uimaliiton uimaripolun mukaisesti oppien monipuolisia vedessä liikkumisen taitoja, paljon pelaillen ja leikkien.
Ryhmässä harjoitellaan:
Suun kastaminen veteen
Käsipohjaa uiden 5m
Esineen ottaminen vyötärönsyvyisestä vedestä
Pallon kuljettaminen nenällä työntäen
Eteneminen potkuilla apuvälineen avulla esim. laudan tai pötkylän
Kasvojen laittaminen veteen, sukeltamisen alkeet
Kellunta vatsallaan ja kellunta selällään tuettuna
Uinnin alkeet
Leikkejä ja Pelejä
Ryhmään tulemisen edellytyksenä on:
1. Lapsen tulee olla täyttänyt 4-vuotta.
2. Lapsi pärjää uimakoulun ajan ohjaajan kanssa. Uimakoulu kestää suihkuineen 35min.
3. Olisi hyvä, että uimahalli olisi lapselle tuttu paikka ja veteen olisi tutustuttu yhdessä lapsen kanssa. Uimahallissa lapsi kohtaa uusia ja jännittäviä asioita. Uimahallissa on paljon seuran ihmisiä ja muiden ryhmien lapsia harjoitusten aikana, äänet uimahallissa kaikuvat ja vesi saattaa roiskua.
4. Lapsen tulee osata toimia ryhmässä ohjaajan avulla, noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä, kuunnella ohjeita sekä pystyä odottamaan omaa vuoroaan.
5. Huomaathan, että vesipeuhu ryhmissä lapset humpsahtelevat silloin tällöin veden alle leikkien ja harjoitusten lomassa. Se on täysin normaalia sekä vaaratonta, ja sitä kautta he oppivat sukeltamaan.
Yleistä:
1. Uimalasit ovat hyödylliset uimaan oppimisen kannalta. Jokainen lapsi tarvitsee omat uimalasit, joiden käyttöä harjoitellaan harjoituksissa.
2. Pitkät hiukset on laitettava kiinni tai käytettävä uimalakkia. Uimalakki tulee olla laitettuna päähän vanhemman toimesta ennen suihkuun menoa. Korut on otettava pois jo ennen suihkuun menoa.
3. Vanhemmat tuovat lapset ryhmäpukuhuoneisiin ja ohjaajat hakevat lapset siitä.
3. Tärkeää! Käytättehän uimarin wc:ssä ennen vesipeuhuun tuloa, ettei vahinkoja tapahdu altaassa.
4. Ryhmän maksu sisältää opetuksen, allasmaksun ja vakuutuksen.
Mukaan tarvitset:
Uima-asu, pyyhe ja uimalasit